Ironman Florida 2019

649km takana ajettua matkaa kilpailupaikalta Clearwateriin Tampan alueelle. Paikat kipeenä. Polveen särkee ja jalkapohjassa melkein nyrkin kokoinen rakko. Elämä voittaa kuitenkin!

Kilpailun ainoa tavoite oli mennä hyvällä mielellä läpi koko kisan. Ei aika painetta, ei sijoituspainetta. Oikeastaan kilpailu menikin pelikirjan mukaisesti lähes loppuun asti. 2 km ennen maalia meinas kyllä huumori loppua, mut sisulla siitäkin selvittiin.

Uintiosuus alkoi 06:40 aaltolähtönä. Samanaikaisesti päästettiin 5 kilpailijaa mereen ja seuraavat siitä aina muutaman sekunnin välein jonossa uimaan. Ite katselin lähtöpaikkaa 1h - 1h10min uimareiden joukosta. Lopulta tuli oma vuoro ja eikun matkaan. Alkumetrit mentiin melko matalassa kahlaten kohti ensimmäistä poijua. Lopulta pääsi kunnolla uimaan ja uinti tuntui melko hyvältä. Ilman lämmittelyä kun lähtee niin ensimmäinen 10-15min menee melko hengästyneenä, mutta kun keho alkaa lämpenemään niin uinti senkun sujuvoituu. Jonkun verran uinnissa oli ruuhkaa radalla ja väliin joutui vähän pysähtymään että pääsi jostain puikkaamaan ohitse. Pari nyrkin iskua naamaan ja lasit kaulalle. Kaikesta huolimatta uinti sujui hyvin suuresta väkimäärästä huolimatta. Uintilenkkinä oli kaksi 1,9km mittaista lenkkiä, puolessa matkaa käytiin juoksemassa pieni pätkä rantahiekkaa ja taas mereen. Itsellä kaikkein hitaimmat osuudet osuivat juuri tähän rannan läheisyyteen, juoksuun hiekalla ja kahlaamiseen matalassa.

Lopulta merestä ylös ja pyörän selkään. Pyörä on minulle aina kaikkein hankalin, kun en osaa pyöräillä. Tällä kertaa pyörä tuntui ihan hyvältä. Ensimmäinen tummuminen tuli noin 70km kohdalla. Nivuset alkoivat hiertämään ja tuntui että ei tästä tuu yhtikäsmitään. Onneksi huoltoryhmä tuli paikalle ja hetken päästä ladattiin lisää vaseliina nivusiin. Matka jatkui ja ensimmäinen musta hetki oli voitettu. Toinen tummuminen tuli noin 110km kohdalle, vastatuuli ja pitkä ylämäkivoittoinen osuus ottivat taas miehestä mittaa. Siitäkin selvittiin ja matka jatkui. Vielä kerran noin 150km kohdalla epäusko hiipi puseroon. Lopulta kuitenkin saavuttiin vaihtoalueelle ja pyörän sai ojentaa järjestäjän hellään huomaan. Pyöräilyyn kului aikaa 5h46min, joten noin 31km/h vauhtia. Tyytyväinen kyllä pyöräosuuteen.

Lenkkarit jalkaan ja edessä enää maratonin verran juoksua. Ensimmäinen 5 kilometriä menee totutellessa jalkoihin. Jalkojen hermotus on melko hukassa pyöränsatulassa istumisen jälkeen ja jalat ovat melko puutuneet. Juoksua ja kävelyä vuoron perään ja kilometri toisensa jälkeen matka taittui. Juokseminen sujuvoitui paremmaksi kun saavuttiin lähemmäksi puolta matkaa. Kuitenkin polven siteet sanoivat itsensä irti ja todella kova kipu vasemmassa polvessa pakotti kävelemään. Pari buranaa naamaan ja kova yritys että pystyisi vielä juoksemaan. Jalka ei kuitenkaan enää kestänyt iskutusta eikä yhtään sivuttaista askelta. Energiatasot olivat todella hyvät ja mieli aurinkoinen, joten keskeyttäminen ei tullut kysymykseenkään. Reipasta kävelyä niin maali tulee aikanaan. Hetken päästä jalkapohjassa alkoi tuntumaan, että kengät hiertää. Noin 15km tätä tunnetta kunnes lopulta noin 2 kilometriä ennen maalia rakko poksahti ja ihan älytön kipu jokaisella askeleella. Tähän asti tuntui hyvältä koko kisan ajan. Pari suomenkielistä kirosanaa ja sisulla eteenpäin. Lopulta maali tuli ja mitali kaulaan.

https://connect.garmin.com/modern/activity/4220201957#

Kun katsoo omaa harjoituspäiväkirjaa koko vuoden osalta taaksepäin, niin kesäkuusta lähtien tunteja on kertynyt 36 tuntia. Ei niitä keväälläkään paljon enempää kertynyt. Kuitenkin uusi ennätys täydenmatkan triathloniin. Periksiantamattomuus leimaa kyllä paljon omaa toimintaa. Hyvällä positiivisella asenteella selviää monesti kaikkein huonoimmasta yli! Ensimmäisen epäonnistumisen kohdalla ei kannata luovuttaa! Ilon kautta ja positiivisia ajatuksia!